Taika Talvi (tammikuu Kiilopäällä)

Ennen uutta vuotta suuntasin kulkuni Kiilopäälle, jossa tuli vietettyä kuukausi hiihtäen, lumikenkäillen ja lettuja paistaen. Hymy kasvoillani ja ranskan kielen alkeet taskussani valtion rautatiet toivat minut takaisin eteläisempään Suomeen. Työharjoittelujaksooni mahtui monenlaisia asiakkaita (hankalia ja helppoja), uusia ystäviä (tarjoilijasta suksivoitelijaan) ja tuntureita (ojasta allikkoon, eikun mitä?).

Sää oli joka päivä erilainen, eikä voinut tietää tulisiko illalla näkymään tuliketun hännän heilautuksia. Turistit seurasivat aurora borealis -tilannetta tarkkaan pätkivällä internetillä, tietämättä kuitenkaan kertoisiko se koko totuutta. Kaamoksen valo on vaaleanpunaista, ei mustaa. Pohjoisessa ei ole pimeää, sillä lumi heijastaa hyvin valoa. Revontulia tuli ihailtua monenakin iltana, etenkin kerran yöllä hiippaillessani savusaunan pimennosta (tosin virkistyneenä ryvettyäni liikaa avannossa) näin huikeat revontulet. Mieleni teki itkeä ja nauraa samaan aikaan, ihmeellisiä saavat nuo valot ihmisen ajattelemaan. Vaarallista touhua.

Suomen pisin pulkkamäki Kaunispäällä (500 m) tulee kivuta ensin ylös huomataksesi, että pikku pojat suksillaan laskee mäessään... ei kun se onkin SINUN pulkkasi, jolla he laskevat. Pidä pulkastasi kiinni kynsin ja hampain, sillä alueella liikkuu vapaankasvatuksen saaneita pikkukonnia. Hyi hyi, selkään olisin saanut, jos olisin vienyt toisen omaa.

Lintuja ja poroja ei voi välttyä näkemästä. Korpeilla on pohjoisessa kaunis ja heleä ääni (ei mielestäni kovin katu-uskottavaa) enkä siksi meinannut aluksi tunnistaa koko lintua. Riekot ja kiirunat kuuluvat myös lajistoon, mutta pysyivät minulta suurimman osan aikaa piilossa.

HUOMIOITAVAA : Lappi koukuttaa, haluan takaisin, HETI. Mikäli vierailet pidemmän aikaa kuin kuukauden pohjoisessa, suosittelen Soneran internet-liittymää. Poro on tyhmä eläin, jää puoliväkisin auton alle ja tuijottaa ymmärtämättömillä silmillään suoraan lävitsesi.