Mustatorvisieni, (eli Craterellus cornucopioides) oli tämän päiväinen haasteeni. "3-9 cm korkea, jonka torvimainen mustanruskea lakki on ontto, ohutmaltoinen." sanoo Kodin Kuvalehden 1982 ilmestynyt Sieniopas (silmälasit nousevat samalla vielä vähän tiukemmin silmilleni). Sieni on mestari naamioitumaan (huom. kysy lisää naamioitumisesta metsään sissilinjan käyneiltä) tuoreeseen, valoisaan metsään ja näyttää melkolailla kuolleelta lehdeltä.
Aikomukseni oli
kerätä mustatorvisieniä ja kuivata niitä tulevalle ruskavaelluksellemme. Sieniä
kuitenkin löytyi niin mahdottoman paljon (ja paljon jäi vielä metsäänkin), että
pari kaverianikin saa mukavan sienilähetyksen palatessani kotikonnuille. Musti jäi kiltisti tien poskeen odottamaan, kun kirmailin sienimetsään kori käsipuolessa. Pyllistelin ja kykin metsässä onnelliset puolitoista tuntia, joka takasi korillisen mustatorvisieniä. Sää oli mainio ja tarkastin samalla myös suppilovahvero (eli Cantharellus tubaeformis)-tilanteen (silmälasien nosto), joka oli parempi mitä olin odottanut. Hienoa! Yllätimme Mustin kanssa koppelon tieltä kivien syönnistä ja pyyn läheisestä pusikosta. Metsä on terve, jos siellä on metsäkanalintuja. (Toivon lähempää tutustumista myöhemmin syksyllä.)
Kuivaaminen. Kun sain sienet turvallisesti metsästä, seurasi niiden kuivaaminen. Mustatorvisienessä ei ole matoja, mutta se tulee halkaista ennen ruoanlaittoa tai kuivatusta, sillä sen sisällä saattaa olla etana/havunneulasia/lehtiä/tai mitä sinne ikinä lentääkin. Sienet asetellaan halkaisun ja puhdistuksen jälkeen ritilälle ja tuupataan kuivuriin. Annetaan kuivua yön yli ja pakataan esim, paperipusseihin. Voilá!
HUOMIOITAVAA: Mustatorvisientä voi syödä myös
tuoreena, kuten sen sisarta kantarelliakin, ilman vatsanväänteitä. Maku tosin
on hieman kitkerä, kuka mihinkin on tottunut. Metsäkanalintuja ei saa ampua
tielle, tieltä, tietä pitkin, tien yli, ohi. Kannattaa varata
nenäliinoja/paperia taskuihin metsään mennessä, siitä on hyötyä hädän ollessa
suurin.-IsoPahaSussu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti