Mustatorvisienen metsästys (ja kuinka sellaiset kuivataan)

Mustatorvisieni, (eli Craterellus cornucopioides) oli tämän päiväinen haasteeni. "3-9 cm korkea, jonka torvimainen mustanruskea lakki on ontto, ohutmaltoinen." sanoo Kodin Kuvalehden 1982 ilmestynyt Sieniopas (silmälasit nousevat samalla vielä vähän tiukemmin silmilleni). Sieni on mestari naamioitumaan (huom. kysy lisää naamioitumisesta metsään sissilinjan käyneiltä) tuoreeseen, valoisaan metsään ja näyttää melkolailla kuolleelta lehdeltä.

Aikomukseni oli kerätä mustatorvisieniä ja kuivata niitä tulevalle ruskavaelluksellemme. Sieniä kuitenkin löytyi niin mahdottoman paljon (ja paljon jäi vielä metsäänkin), että pari kaverianikin saa mukavan sienilähetyksen palatessani kotikonnuille.
Musti jäi kiltisti tien poskeen odottamaan, kun kirmailin sienimetsään kori käsipuolessa. Pyllistelin ja kykin metsässä onnelliset puolitoista tuntia, joka takasi korillisen mustatorvisieniä. Sää oli mainio ja tarkastin samalla myös suppilovahvero (eli Cantharellus tubaeformis)-tilanteen (silmälasien nosto), joka oli parempi mitä olin odottanut. Hienoa! Yllätimme Mustin kanssa koppelon tieltä kivien syönnistä ja pyyn läheisestä pusikosta. Metsä on terve, jos siellä on metsäkanalintuja. (Toivon lähempää tutustumista myöhemmin syksyllä.)

Kuivaaminen. Kun sain sienet turvallisesti metsästä, seurasi niiden kuivaaminen. Mustatorvisienessä ei ole matoja, mutta se tulee halkaista ennen ruoanlaittoa tai kuivatusta, sillä sen sisällä saattaa olla etana/havunneulasia/lehtiä/tai mitä sinne ikinä lentääkin. Sienet asetellaan halkaisun ja puhdistuksen jälkeen ritilälle ja tuupataan kuivuriin. Annetaan kuivua yön yli ja pakataan esim, paperipusseihin. Voilá!

HUOMIOITAVAA: Mustatorvisientä voi syödä myös tuoreena, kuten sen sisarta kantarelliakin, ilman vatsanväänteitä. Maku tosin on hieman kitkerä, kuka mihinkin on tottunut. Metsäkanalintuja ei saa ampua tielle, tieltä, tietä pitkin, tien yli, ohi. Kannattaa varata nenäliinoja/paperia taskuihin metsään mennessä, siitä on hyötyä hädän ollessa suurin.

-IsoPahaSussu

Olipa kerran... harjoitusvaellus

Päätinpä sitten lähteä kolmen päivän harjoitusvaellukselle Pukalaan. Ensimmäistä kertaa en ottanut evääksi mitään itsekuivattua, vaan ruokaparini (joka on myös hyvä ystäväni) kanssa päätimme ottaa valmispusseja. Mikäs siinä, siis ihan testaus mielessä. Retki oli opistomme järjestämä ja kovalla innolla odottamamme uudet elokuussa aloittaneet opiskelijat tulivat vaellukselle mukaan. Päivämatkat eivät olleet rasittavia tai pitkiä (n. 8km), mutta edellisenä yönä pidetty yösuunnistusnäyttö vei ainakin minulta osan puhdista. Vaellus taittui mukavasti ja tutustuin uusiin opiskelijoihin, ja olen erittäin tyytyväinen, että he ovat tulleet opiskelemaan kanssani samaan opistoon. Ikähaarukka joukossamme on 20 ikävuodesta 70 ikävuoteen, mikä mielestäni tuo uusia ulottuvuuksia niin retkeilyyn kuin muuhunkin yhteiseloon. Erilaiset elämänkokemukset, tarinat ja luonteet nitoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen, kun joukko lähtee yhtäjalkaa luonnon armoille ja jokainen tarvitsee toistaan. Ei ole vain yhtä ja oikeaa tapaa tehdä asioita. Mutta älkää ottako reissuun pelkkiä pussiruokia tai liian vähän suklaata, kännykkä kannattaa jättää pois taskusta liikkuessa veden ääressä ja liian suuri rinkka lisää riskiä niskahartiaseudun kipuihin sekä huomaat tarvitsevasi vaikka mitä turhaa tavaraa, sillä "rinkkaan mahtuu vielä". Siis reippain mielin parin viikon päästä alkavalle ruskavaellukselle!