Ei lukemalla uimaan opi, veteen on mentävä. Avec La Tournette.

 

La Tournette on huiputettu. Ensimmäinen hieman korkeampi nyppylä kiivetty Ranskassa. La Tournette on 2351 metriä korkea ja ensimmäinen ohittamamme kyltti kertoi sinne kiipeämiseen (sekä alas laskeutumiseen) vievän 3 tuntia ja 45 minuttia, ei kuulosta siis kovin pahalta. Vai mitä?

 

Jätimme auton alas parkkipaikalle ja suuntasimme kulkumme kohti sumuista vuorta. Joka paikka tosiaan oli täynnä pilviä ja sumua (välillä ajaessamme autoa emme edes nähneet tietä). Rhone Alpes, huh. Todellakin aivan mieletön paikka. Lehmät, lampaat ja vuohet laidunsivat samoissa maisemissa ja pystyimme kuulemaan näiden kellot, jotka kilkkasivat (sekä haistamaan myös kyseiset eläimet) ja loivat todellakin pienen vuoristokylän miljöön. Mietin "Hei, olen keskellä Alppeja. Täältä parhaat juustot lähtevät ympäri maailmaa." Tuntui melko surrealistiselta Joensuu-Sonkajärvi välillä kasvaneelle typykälle.

 

Kun olimme kiivenneet kaksi ja puoli tuntia, totesimme olevamme puolimatkassa. Siis kohti huippua. Retki ei siis todellakaan veisi meiltä tätä lupailtua kolmea tuntia ja kolme varttia. Aurinko alkoi porottaa täydeltä terältä (mikä ihmeen aurinkovoide?! kuka sellaista olevinaan mukanaan kantaa?). Myönnettäköön, jos olisin ollut yksin kiipeämässä tätä vuorta, olisin todennäköisesti jäänyt istuskelemaan ja ottamaan aurinkoa johonkin mukavaan notkelmaan koko iltapäiväksi. Mutta ei, ylös oli päästävä. Kohtasimme onneksi jääkylmän vuoristopuron, josta täytimme säälittävän pienet juomapullomme (jotka olivat olleet jo tunnin tyhjillään).

 

 

Lintuhavainnot olivat lähinnä mustavariksia, jotka pesivät vuorenrinteillä, ja vastaan tuli myös muutama vuohi (joita ei tosin lasketa linnuiksi, mutta havainto sekin) sekä tukku vuoristokasveja, joita en tunne (ei auta viimeisten kuvien kokoamisessa kasviooni...).

 

Huipulla tuuli, ja housuton asustukseni oli hieman vilpoisa, mutta näkymät olivat kiipeämisen ja tuskan arvoiset (lue: rakot molemmissa kantapohjissa). Näimme Mont Blancin ja yritimme liftata lentokoneeseen, mutta syystä tai toisesta emme päässeet kyytiin, vaan jouduimme kärsimään koko laskeutumisen kahdesta israelilaisesta miehestä.

 

 

Retki oli kertakaikkisen upea, ja aikaa meni 5h 30 minuttia. Ja ME olimme huipulla ensin eikä ärsyttävä saksalainen poika au pair. Ha ha ha.

Je ne parle pas français...mais... crêpes avec chantilly et nutella s'il vous plaît !

 

Ruoka, se täällä alkaa kiinnostaa (ihan kuin ei olisi kiinnostanut aikaisemminkin vähän liikaa.)Vaikka elänkin perheessä, jossa ei käytetä lainkaan vehnää tai maitoa, olen päässyt patonkien ja crêpesien makuun. Viiniin en koske (no ehkä vähän roséa...), suklaata olen aina syönyt kuin leipää, ja macaronit menivät ensimmäisellä kerralla pipariksi. Ja juustot. Ah!

 

Ranskassa joka paikasta löytyy tupakkaa sekä CREPERIE. Ja Annecysta myös jäätelöä. Kun Suomessa yön pikkutunneilla oksennat kebabin katkuisen toriaukean vasempaan laitaan, Annecyssa voit saman tehdä tyylikkäämmin jäätelöbaarin kynnykselle. Tosin todennäköisesti saat ikuisen karkotuksen kaupungista, jossa klubeillekin hiivitään kuin varkaat, ettei herätettäisi yläkerrassa nukkuvia asukkaita.

Espresso on hyvää, mutta cafe au lait on hieman liikaa joissakin paikoissa. Cappucinoa en tilaa täällä enää ikinä. Ruoka sen sijaan on mielettömän hyvää. Salaatit, pizzat, pastat ja kaikki siltä väliltä. Kakut, kyllä. Täällä ne osataan tehdä oikein (siis joku osaa).

 

Pöytätavat on myös hyvä osata. Rotta joutui pöytäkeikan jälkeen jäähylle leikittyään ruoalla. muut olivat kiltisti.

 To be continued...

C'est la vie ja muut kliseet, eli elämäni au pairina

 

Je m'appelle Susanna. Je suis finlandaise. S'il vous plaît. Näillä aloitetaan. Ja alku aina hankala. Niin se oli nytkin.

Ensimmäiseen kuukauteen mahtuu yhtä jos toista mielenkiintoista. Suomalainen ei ole tottunut helteeseen. "Voi kauhistus! Sä oot kyllä ihan tosi valkoinen, etenkin jaloista" au pair tyttäreni 7v. Kiitos. Valkoisuuden lisäksi kuumuus (+40 C) ei tuntunut sopivan näin valkoiselle naiselle. Tosin, kaikkeen tottuu (paitsi jääpuikkoon perseessä, sillä se sulaa pois -lainaten edes mennyttä isomummuani. Lepää rauhassa) niin tähänkin. Kalajuttua tästä on turha käydä vääntämään, koska en ole päässyt kalaan. On kiire, kukaan ei tiedä kalastuksesta mitään ja lisäksi kaikki välineeni ovat Suomessa (lue:katkera akka).

Annecy on pieni kaupunki Sveitsin ja Ranskan rajalla (Rhone-Alpes), hintataso on sama kuin Suomessakin (paitsi kalja, se on halvempaa. Jee!). Täällä on hyvät mahdollisuudet pyöräillä ja vaeltaa. Kaikilla jotka asuvat Annecyssa, on auto. Se on kai jokin status juttu, joten pikku kaupunki on aina täynnä autoja (enimmäkseen audeja ja muita kalliita, perusväri on musta tai harmaa ja katumaasturi on tällä hetkellä erittäin Superbe!).

En malta odottaa, että pääsen vealtamaan vuorille. Näin koulujen alettua minullakin on enemmän vapaata aikaa. Maisemat on uskomattomia. Melkein kuin postikortissa asuisi.

Ja loppuun vielä todiste leipurin taidoistani. C'est la vie! Se pistää miettimään, kun jotain yrittää.

 To be continued...

Kesän kruunaa Ruunaa...

Työsarkani Ruunaalla alkoi toukokuussa. Vau, mikä paikka! Uskomaton maasto, uskomattoman hienot kosket ja kalastusmahdollisuudet! I'm amazed. Olen vaikuttunut. Ruunaa on paikka, jossa on jokaiselle jotakin (- siis jos on kiinnostunut samoista asioista kuin minä), voit harrastaa koskimelontaa tai ihan tavallista melontaa, voit pyöräillä tai vaeltaa upeissa maisemissa sekä kalastaa, kalastaa ja kalastaa.

 

Ruunaa sijaitsee Lieksassa, Pankakosken vieressä. Ruunaalla on yhteensä viisi koskea joilla voi kalastaa. Haapavitja, Neitikoski, Kattilakoski (yksityiskoski, eli tarvitset omistajan luvan tälle koskelle!!!), Siikakoski ja Murrookoski. Saaliskaloja ovat taimen, kirjolohi, harjus, hauki, ahven sekä perhokalastajien ehdoton suosikki salakka. Saat ottaa kirjolohen minkä kokoisena tai muotoisena tahansa (huom. osa saattaa muistuttaa porsasta tai tennismailaa), taimen sinun tulee päästää takaisin, mikäli kyseessä on luonnontaimen. Istukkailta leikataan rasvaevä, joten tunnistat varmasti kumpi on kyseessä.

 

Ensimmäiset perhokalastus kokemukseni sain Ruunaalla (talvella olin tosin jo harjoitellut niiden sitomista). Lilluttelimme erään paikallisen herrasmiehen kanssa liitsejä Neitikosken sillalta, ja kappas vain sain ensimmäisen kalani -AHVEN. Kalojen kuningas... Kieltämättä olin hakemassa jotain muuta, mutta . no . joo.

 

Mikäli matkanne siis suuntautuu Ruunaalle, suosittelen kalastuksen lisäksi koskenlaskua (katso. Ruunaan matkailu). Mahdollisuus nähdä kaikki kosket yhdellä kertaa - valitse puuvene lasku, jos haluat kauhoa vettä, nähdä vähemmän ja olla kova jätkä - valitse kumivene lasku. Molemmat ovat varmasti hienoja kokemuksia!

 

Opin myös soutamaan perhoja, kiitos parhaiden opettajien! Tavallisella uistelutyylilläkin kalaa nousi. Hyvin. Upea kesä ja upeita muistoja jäi Ruunaalta matkaan, vaikkakin nyt olen jo Ranskassa. Ikävöin etenkin kauniita yöllisiä souturetkiä, kun on aivan valoisaa ja aurinko vielä hieman kultaa taivaanrantaa sumun noustessa suolta veden pinnalle.

 

Taika Talvi (tammikuu Kiilopäällä)

Ennen uutta vuotta suuntasin kulkuni Kiilopäälle, jossa tuli vietettyä kuukausi hiihtäen, lumikenkäillen ja lettuja paistaen. Hymy kasvoillani ja ranskan kielen alkeet taskussani valtion rautatiet toivat minut takaisin eteläisempään Suomeen. Työharjoittelujaksooni mahtui monenlaisia asiakkaita (hankalia ja helppoja), uusia ystäviä (tarjoilijasta suksivoitelijaan) ja tuntureita (ojasta allikkoon, eikun mitä?).

Sää oli joka päivä erilainen, eikä voinut tietää tulisiko illalla näkymään tuliketun hännän heilautuksia. Turistit seurasivat aurora borealis -tilannetta tarkkaan pätkivällä internetillä, tietämättä kuitenkaan kertoisiko se koko totuutta. Kaamoksen valo on vaaleanpunaista, ei mustaa. Pohjoisessa ei ole pimeää, sillä lumi heijastaa hyvin valoa. Revontulia tuli ihailtua monenakin iltana, etenkin kerran yöllä hiippaillessani savusaunan pimennosta (tosin virkistyneenä ryvettyäni liikaa avannossa) näin huikeat revontulet. Mieleni teki itkeä ja nauraa samaan aikaan, ihmeellisiä saavat nuo valot ihmisen ajattelemaan. Vaarallista touhua.

Suomen pisin pulkkamäki Kaunispäällä (500 m) tulee kivuta ensin ylös huomataksesi, että pikku pojat suksillaan laskee mäessään... ei kun se onkin SINUN pulkkasi, jolla he laskevat. Pidä pulkastasi kiinni kynsin ja hampain, sillä alueella liikkuu vapaankasvatuksen saaneita pikkukonnia. Hyi hyi, selkään olisin saanut, jos olisin vienyt toisen omaa.

Lintuja ja poroja ei voi välttyä näkemästä. Korpeilla on pohjoisessa kaunis ja heleä ääni (ei mielestäni kovin katu-uskottavaa) enkä siksi meinannut aluksi tunnistaa koko lintua. Riekot ja kiirunat kuuluvat myös lajistoon, mutta pysyivät minulta suurimman osan aikaa piilossa.

HUOMIOITAVAA : Lappi koukuttaa, haluan takaisin, HETI. Mikäli vierailet pidemmän aikaa kuin kuukauden pohjoisessa, suosittelen Soneran internet-liittymää. Poro on tyhmä eläin, jää puoliväkisin auton alle ja tuijottaa ymmärtämättömillä silmillään suoraan lävitsesi.

Kaamos - polaariyö. Eli matka käsivarteen ja takaisin.

Joulukuinen vaelluksemme kohdistui Enontekiöön Hettaan sekä Nammakkajärvelle. Hiihdimme rinkat selässä tien varresta moottorikelkkauraa pitkin Nammakkajärvelle, suunnitelmissa päästä katsomaan poroerotusta. Erotusta ei kuitenkaan syystä sun toisesta ollut tarjolla, joten paikallinen poroisäntä (jonka ystävällisessä hyväksynnässä ja vieraanvaraisuudessa pidimme leiriämme) raotti hieman saamelaista kulttuuria ja mm. joikhasi meille sekä saameksi että suomeksi. Olin vaikuttunut!

Saavuttuamme Nammakkajärvelle, oli jo melkein pimeää. Aurinko ei nouse kaamoksen aikana lainkaan horisontin yläpuolelle ja matkaamme siivitti hämyinen sininen maisema. Retkikuntamme hääri järven rannalla kuin muurahaiset, kantaen ja raahaten, juosten ja kontaten milloin minkäkin askareen parissa. Puolijoukkueteltat pystytettiin, kotaan tehtiin valkea ja tavarat purettiin (kukin omasta mielestään tärkeimmässä järjestyksessä), ilmassa leijui miltei suuren urheilujuhlan tuntua.

Meille opetettiin verkkojen laittaminen järveen avannosta, riekkoansojen teko (tosin riekot pysyivät poissa) sekä aimo annos kärsivällisyyttä. Kuunnellessa vanhan miehen tarinoita aika tuntui pysähtyvän ja aistit herkistyivät kuuntelemaan ja odottamaan tulevaa. Ehkä juuri se on Lapin taikaa, että uskomattomasta tulee tosi, ja todesta uskomaton. Kuka tietää.

Saimme syödäksemme (omien herkkuruokien kuten kaurapuuron ja makaroonin lisäksi) poromiehen tekemää porokeittoa, joka oli herkullista ja täyttävää (eikä kukaan tarvinnut huulirasvaa sitä syötyään). Viimeisenä iltana ennen lähtöä opettajamme määräsi meille tehtäväksi nuotion tuoreesta Nammakkajärven koivusta. Neljän hengen ryhmissä alkoi siis väkerrys koivujen parissa. Oksat katkottiin pieniin osiin, kaikki mahdollinen tuohi revittiin irti ja puu pilkottiin sekä sahattiin sopivan mittaisiin osiin. Katsottiin tuulen suunta ja puiden asettelu alkoi. Pohjalle asettelimme paksuimmat pyöreät puut ja niiden päälle tuohet sekä risut. Ymmärsin myös kirjaimellisesti mitä sanonta "puhaltaa yhteen hiileen" tarkoittaa. Viimeiseksi, puhkumisen ja puhaltamisen (jota ei toteuttanut susi vaan ne kolme pientä porsasta) jälkeen paistoimme verkoilla saamamme siiat tikussa nuotiollamme.

Retkemme vaihtui koitokseksi ennen kotiin paluuta, pakkanen laskeutui peräti -33,3 celsiukseen. Oliko kylmä? Oli. Oliko hyvät varusteet? Oli. Menikö side rikki? No menihän se. Yritimme paikata irronnutta eräsuksen (ironisesti sukseni numero oli 13) sidettä tulitikuilla ja liimalla (liima ei lähtenyt irti tuubista kovan pakkasen vuoksi). Viritys pysyi hetken, mutta tyydyin taittamaan lopulta matkaa vain yhdellä suksella.

HUOMIOITAVAA: riekkoansat ovat sallittuja paikallisille, eikä niitä saa viritellä kuka vain (ihan kuin mitään riekkoja edes tulisi!), kun matkustat Lappiin, muista Lapinlisä eli väh. 2e lisää normaaliin hintaan, vieraile matkallasi Rovaniemellä Arktikumissa, meidän on hyvä tietää (Euroopan) ainoasta alkupeiräiskansastamme saamelaisista muutakin kuin he ajavat poroja ja laulunsa ovat täynnä nunnuka loilaita. Varo Lapin taikuutta ja kaamoksen kauneutta. Itse lähden jo kuun lopussa takaisin.

Kiitos käsivarsi!

ERÄruoka parempi mieli!

Uusi intohimoni, eräruoka. Menetin sydämeni, kokonaan. Aina hyvästä ruoasta pitäneenä ihmisenä menin avoimin mielin Turkka Aaltosen pitämälle eräruokakurssille (kaikki valmistamamme ruoat ovat siis suoraan hänen resepteistään "Eräherkut I"). Kurssi osoittautui parhaaksi, mitä olen eräopaskoulutukseni aikana käynyt. Ja tunsin, että sain tältä kurssilta enemmän kuin monelta muulta asialta koko elämäni aikana. Se on paljon se. Siispä...

...ruokalista alkaa:

rosvopaisti (eli hautapaistos)

kotasavustettua lihaa

halsterinieriää

jänistä padassa

täytettyä nieriää

piimäjuustoa nuotiolla

hirven vasan maksaa, sydäntä ja keuhkoja...

En listannut aivan kaikkea mitä teimme, sillä luonnollisesti en ollut itse osallistumassa kolme päivää kestäneen kurssin aikana jokaiseen ruokalajiin.

Rosvopaisti, eräs koulukaverini toi omat eväät ja teki hautapaistoksen lampaalle (lammas oli nimeltään Lambard, ja sen paras ystävä oli nimeltään Armas). Ensin kaivetaan hauta (haudan tulee olla 100 cm pitkä, 80 cm leveä ja 50 cm syvä) kivennäismaahan, joka ei saa olla lähellä pohjavesien pintaa (muista tarkastaa asia).
Hauta vuorataan litteillä kivillä ja sitä lämmitetään nuotiolla n. 5 tuntia ennen ruoanpaistoa. Hanki n. 12 kpl kahdennyrkin kokoisia kiviä (naapurin kukkapenkistä?!). Nämä ovat ylälämpökiviä, jotka lämmitetään erikseen. Kun hauta on lämmitetty, siitä poistetaan hiillos (huom! vaarallinen tilanne, vain raavaille miehille) ja päälle ladotaan 5 cm tuoretta heinää, jonka päälle laitetaan lihapaketit (esim, folioon käärittyinä tai paistopusseissa). Ne eivät saa koskettaa toisiaan. Lihapakettien päälle laitetaan 10 cm tuoretta heinää, ylälämpökivet sekä vielä ohut kerros heinää. Lopuksi hauta peitetään  30 cm maakerroksella. Mikäli olosuhteet ovat hyvät, paisti kypsyy 4-5 tunnissa. Ei pidä hötkyillä, jos sataa - suojaa hauta. Rosvopaisti on parasta ylikypsänä. Kiitos Lambard! Herkullista.

Kotasavustettua lihaa.
Ensin hankitaan kota, jossa voi savustaa. Leikataan savustettavaksi haluttavat lihat viipaleiksi ja suolataan/marinoidaan. Lihat ripustetaan (hygieniapassin ohjeita noudattaen) reipeille parin metrin korkeuteen tulisijasta. Eli melkein kodan kattoon. Tulisijassa poltetaan vain lehtipuita, eli EI kuusta tai mäntyä ja kerrallaan vain 3-4 halkoa. Porsaan valmistumiseen menee n. kolme tuntia. Herkullista.

Halsterinieriää,
oi suurta herkkua (kuten aikaisemmatkin...). Ensin tehdään halsteri. Nieriä avataan ja sen sisälle laitetaan freesattuja kasviksia. (Freesatut kasvikset : pilko lantusta, porkkanasta, sipulista ja omenasta tikkuja, jotka kuullotat voin kanssa pannulla (laita joukkoon myös valkosipulia). Anna ainesten hieman kärähtää. Valmis.) Nieriä asetetaan halsteriin aina selkäpuoli alaspäin, etteivät kasvikset pääse valumaan tulisijaan. Halsterin kepit voi sitoa kiinni esim, jekku-tai viiksilangalla (ennen tämä toteutettiin vitsaksella.) Sitten vahditaan, ettei nieriä pala/jää raa'aksi. Nautitaan suurella halulla.

Jänistä padassa.
Hanki valurautapata (Dutch Oven- tyyppinen), jonka kannen päälle voi latoa tulisia hiiliä (katso kuva). Pupun eri osat siis vain kiehumaan pataan (joukkoon runsaasti voita). Hiiliä vaihdetaan välillä ja pidetään huoli, että ylä-ja alapuolella riittää lämpöä. Tämän ruoan jälkeen on hyvä käydä mahan viereen nukkumaan. Mitä lihavamman jäniksen saat, sitä mureampaa liha on.

Piimäjuustoa ja leipä, joka on valmistettu padassa samalla tyylillä kuin jänis.


HUOMIOITAVAA: ruokien valmistaminen vaatii aikaa, joten muista varata tarpeeksi ruoanlaitto ruokaa ettei nälkä pääse yllättämään, nuotioruoat ei ole tarkoitettu vain "miehekkäille miehille, jotka syövät vain lihaa", löytyy monia reseptejä, joita voi soveltaa kasvisruokavalioonkin, jänistä tulee riiputtaa sen lihan mureuttamiseksi, sen voi myös pakastaa, joka ajaa saman asian, älä murskaa sydämiä - paloittele ne, ja lisää osaksi lihakeittoa!