Kantapään kautta opittua

 

Joopa joo, kudoin (neuloin) villasukat. Lauseena se näyttää kauhean lyhyeltä prosessilta. Varmasti jokainen, joka on minulle-kaikki-heti -ihminen (kuten minä) tietää, ettei se mene ihan niin. En aio antaa mitään sukkaohjeita, sillä en tunne olevani tarpeeksi kokenut saati tarpeeksi pätevä aiheeseen. Ensimmäiset sukkani sitten viitosluokan (ero tekemiseen oli lähinnä, että nyt puikot lentelivät ja havaittavissa oli runsaanlaatuista kiroilua). Kantapään tein kaikkiaan neljä kertaa, sillä möhlin kaikissa mahdollisissa tilanteissa (joka taas johtunee siitä etten kuunnellut ohjeita). Sinnikkyyttä, rauhoitu, luota itseesi. Niin varmaan.

Ensimmäiset yöpakkaset ovat yksi parhaita asioita mitä tiedän. Aamulla maa on kuurassa ja likainenkin näyttää puhtaalta. Kupillinen kuumaa teetä tai kahvia on myös parhautta. Lukea lehti rauhassa, polttaa kynttilöitä, katsella nuotiota, lukea kirjaa... Neuloessani sukkaa tajusin, että nyt on aika pysähtyä. Ei huomenna, eikä ensi viikolla vaan NYT. Yhden päivän voin olla ihan rauhassa ja huomenna voin taas juosta, siivota, hääräillä ja seikkailla. Ei ole laiskuutta istua hetki omien ajatustensa kanssa tekemättä mitään. Tuijottakoon tiskivuori, ei se sieltä mihinkään häviä.

Hirveä kiitos!

Sarjassamme punaiset hatut ja punaiset nenät:

 

Hirvijahti viikonloppu. Hirvittäviä tilanteita, pakenevia hirviä, katseita silmästä silmään märehtijän ja ihmisen välillä (sekä kaikki mahdolliset variaatiot Jahti Jakt- merkkisistä hatuista, liiveistä ja takeista). Pääsin näkemään koko viikonlopun aikana kolme elävää hirveä, muilla kokemuksia oli kuuleman mukaan enemmän...
Ajomiehenä toimiminen pitää veren kiertävänä, ja koiran GPS-pannan sekä puhelimen välinen yhteistyö mielen virkeänä. Koira päästetään metsään, josta se lähtee hirven jäljille. Koira aloittaa haukun kun hirvi pysähtyy, ja vaikenee kun hirvi jatkaa liikettään. GPS-panta ilmoittaa missä koira liikkuu. Simppeliä. Sitten ei saa ampua ohi. Passimies odottaa hirveä passipaikallaan (esim, tornissa tai vaikka pellon laidassa ja syö samalla eväitä ja heiluttelee kohmeisia varpaitaan). Passimies ei saa lähteä passipaikaltaan ilmoittamatta asiasta !

Oli hienoa päästä mukaan ajomieheksi ja passimieheksi (tai no, naiseksi). Oma hirvikortti on vielä ampumatta, mutta asiaan on tulossa muutos. Myös hirven nylkemisestä ja paloittelusta saimme selkeät ohjeet (katsoimme ja teimme itse). Kielestä tuli leikkelettä ja vasan sydämen savuliha maistui herkulliselta! Hyviä osia ei kannata heittää hukkaan.

 

HUOMIOITAVAA: hirviseuroille myönnetään joka vuosi jokin määrä hirvien kaatolupia, määrä riippuu alueen hirvitilanteesta, reppuun mukaan kuksa ja makkaraa, +60 ikäiset herrat ovat parasta juttuseuraa hirvipassissa -ja kokemuksia riittää! KIITOS!

JIGI-kalastuksen oppitunti

 

Ensimmäinen kokemukseni jigikalastukseen tuli pikkuveljeltäni, joka opetti minulle kuinka kyseistä kalastusmuotoa harjoitetaan (katsoimme ensin koko illan "Jarin ja Arin kalastusvideo" -nimistä DVD:tä).

 

Jigi on kuminen kalaa muistuttava lerpukka, joka on kiinnitetty koukkuun minkä päässä on tietyn kokoinen paino (esim. 7 grammaa). Jigejä on erikokoisia, erivärisiä ja erimuotoisia. Kalastusliikkeen jigiosasto muistuttaa lähinnä karkkikauppaa, jossa myydään kalanmuotoisia viinikumeja kaikissa väreissä. Osa jigeistä muistuttaa väriltään jotakin tiettyä kalalajia, osa väreistä taas on tarkoitettu vain ärsykkeeksi (esim. neonväriset jigit).

Olimme päivän järvellä kalastaen pelkästään jigeillä. Koskaan aikaisemmin en ollut saanut kalaa jigillä (vaikka olin katsonut "Jarin ja Arin kalastusvideo"- DVD:n kolme kertaa ja vielä "Jarin ja Arin kalankäsittely" DVD:n), mutta nyt asiaan tuli muutos. Aamulla aurinko paistoi hetken, joten vieheeksi tuli valita vaaleamman värinen jigi, kun taas iltapäivällä satoi vettä ja oli pilvistä, valitsin tummemman sävyisen.

 

"Anna Antti ahvenia, Pekka pieniä kaloja". Ahvenia, kyrmyniskoja, hitaahkoja ja piikikkäitä, eli kerrassaan perisuomalaisia otuksia, niitä sain muutaman. Hauki (ns. limatuubi) narautti myös kiinni jigiin, sekä yksi alamittainen kuha (kuuluu ahvenkaloihin). Jigittäminen on siis myös monipuolista.

 

Eli, yksi pitkä heitto. Odotat että jigi uppoaa pohjaan. Kelaat pari kertaa, että kuva ponnahtaa pohjassa. Odotat, että kuva vajoaa pohjaan. Kelaat pari kertaa. Odotat, kelaat, odotat, kelaat... Jos tulee kalaa, tulee. Jos ei, niin ei.

 

HUOMIOITAVAA: jigikalastus on hyvinkin koukuttavaa; pian huomaat olevasi jigikarkkikaupassa kourassasi monen kymmenen euron lasku (sekä naamallasi typerä onnellinen virnistys),  jigitys on melkoista hifistelyä (nyt vaihdan vaaleanvihreän kuvan, sillä aurinko paistaa.. oho, meni pilveen vaihdankin tummanruskean), jos hauki nappaa, tarkasta välittömästi solmut ja siima! Se saattaa napsahtaa poikki, sillä hauki iskee kaikilla kolmella sadalla hampaallaan kuitusiimaasi ja viinikumijigiisi.

Kireitä siimoja !

Hiphei puolukat, tänne pomppikaa!

"Tule, neiti, noppimahan, punaposki, poimimahan…”, näin puolukka houkutteli Marjattaa Kalevalassa. Tyttörukka tietenkin haksahti ja naposteli puolukan *tsädäm* oli neitonen yllättäen siunatussa tilassa. Enää eivät moiset selitykset käy laatuun, mutta puolukat kyllä maistuvat!
Tein retken setäni luona metsän siimekseen, puolukat ovat nyt parhaimmillaan. Ne sisältävät runsaasti C- ja A-vitamiineja (lue:terveysruokaa) ovat happamia ja sisältävät kuituja (lue: maistuvat pahalle ilman kinuskikastiketta). Omaavat tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia, esimerkiksi munuaisissa ja virtsateissä.
Lyhennetysti : syö puolukkaa!

Suomen syksyyn kuuluu ainainen vesisade, joten metsä oli tietenkin märkä. Helsingissä aikaani viettäneenä (kolme päivää riitti) kaipasin epätoivoisesti puita, ötököitä ja tuulta. Edes tuulen mukana sikalasta lemahtava paskanhaju ei tuhonnut puolukkareissuani.

Puolukoiden putsaamiseen menikin sitten päälle pari tuntia, sillä olen suorastaan naurettavan tarkka roskien kanssa. En halua niitä ruokaani. Illalla saimme puolukkavispipuuroa. Elämä on oikeastaan aika mukavaa, kun sen oikein oivaltaa.

HUOMIOITAVAA: jos haluat vähemmän roskia, kerää marjat käsin, Pyhää Henkeä tai puolukkaa ei kannata/voi enää käyttää syypäänä perheenlisäykselle, puolukka säilyy hyvin happamuutensa ansiosta, siitä voit tehdä esim, survosta, hilloa tai vaikkapa hyytelöä. Mehu on pahaa (lue: lapsuuden trauma), tai siihen on lisättävä runsaasti sokeria.

MUOTKA, HIKE, LOVE.

 

En usko, että voin kylliksi kehua vaellustamme Muotkalle. Ruska oli suorastaan taianomainen! Olen todella vaikuttunut ja ällistynyt. Ensi vuoden vaelluskohde on siis myös selvillä. Tämä täytyy kokea uudestaan. Luonto antoi itsestään enemmän kuin olin osannut odottaa; saimme vesisadetta, auringonpaistetta, pakkasta, sumua ja kaikkea siltä väliltä.

Retken huipensi tunturilähteessä peseytyminen auringonpaistaessa keltaisten koivunlehtien läpi. Olo sen jälkeen oli suorastaan lähellä euforiaa. Suosittelen!
Jotkin yöt olivat tosin viluisia ja sateisia, mutta mielestäni paleleminen silloin tällöin kuuluu pelin henkeen. Suklaa ja jääkärin nuuska riittivät läpi reissun (ankaran säännöstelyn seurauksena), sillä suklaatahan täytyy olla suu täynnä jos sitä aikoo syödä, eikö?!

Kiipesimme katsomaan upeita kalliojärviä, ylitimme jokia, näimme poroja ja koimme ruskan koko sen loistossa. Upeaa! Ei muuta.

 

HUOMIOITAVAA: jos olet lähdössä vaellukselle;
ruoka-ja telttapari tulee valita huolella, sillä jos ette pidä samoista elintarvikkeista saattaa matkasta tulla konstikas, jos olet lähdössä vaellukselle Lappiin; VARO! Saatat jäädä pahasti erämaan lumoihin ja tunnet suurta kaipuuta takaisin, joten mieti tarkasti tahdotko ottaa sen riskin. Itse sain tartunnan, vain viikossa. P.s vakumoidut tuotteet toimivat moitteettomasti.